www.jarnohamppi.com

the official website of Jarno Hamppi

Uutiset

Lappeenrannan SM osakilpailu

Lappeenrannan SM oli melko tapahtumarikas kilpailu. Jarno saapui kilpailuun testimielessä, sillä sarjaan hän ei osallistunut. Harjoitukset sujuivat perjantaina mallikkaasti vauhdin ollen kunnossa.

Aika-ajossa Jarno ajoi toiseksi. Tämä antoi kahteen erään lähtöruudut 2 ja 1. Ensimmäisen erässä kolmosruudusta lähtenyt kuljettaja laski huolella Jarnon takarenkaaseen ensimmäisessä mutkassa, jonka vuoksi Jarno joutui sijalle 19. Siitä Jarno nousi kuitenkin sijalle 6. Toiseen erään Jarno lähti paalupaikalta ja piti johdon ruutulipulle saakka.

Eräsijoitukset 6 ja 1 antoivat Jarnolle ruudun 3 ensimmäiseen finaaliin. Jarno ajoi ensimmäisessä finaalissa neljäntenä kunnes finaali keskeytettiin punaisella lipulla radalla tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Finaali aloitettiin näin ollen alusta ja Jarno ottikin heti ensimmäisessä mutkassa kärkipaikan, mutta paalulta lähtenyt kaveri laskikin sitten toisessa mutkassa hienosti takapuskuriin, jolloin Jarno joutui koko joukon viimeiseksi eli sijalle 29. Siitä sitten alkoi nousu kohti kärkeä ja 21 ohituksen jälkeen Jarno olikim jo sijalle 8 ja yritti nousua seitsemänneksi, mutta osui kuitenkin kanssakilpailijan takapuskuriin. Tässä tilanteessa Jarno ei vielä noussut seitsemänneksi, vaan ohitus tapahtui kun tämä sama kanssakilpailija tuli nurmikon kautta suoraan Jarnon eteen ja lopputulos oli tietenkin kolari. Maalissa Jarno oli kuitenkin sijalla 7 mutta tuomaristo antoi kuitenkin Jarnolle 10 sekunnin aikasakon. Jännän tästä asiasta tekee sen, että Jarnolle rangaistuksia kyllä jaettiin, mutta ei niille, jotka työntivät Jarnon aivan nurmikolle saakka pilaten koko kilpailun??

Toiseen finaaliin lähtöpaikka oli 19. josta Jarno onnistui nousemaan sijalle 5.

Testikilpailuna tämä oli hyvin onnistunut, sillä vauhtia löytyi ja ohitteluakin tuli harjoiteltua oikein kunnolla. Ohituksia kahden erän ja kahden finaalin aikana tuli n.48.

 

Ensimmäinen EM osakilpailu Italian La Concassa

Jarnolla oli hyvin paljon huonoa tuuria ensimmäisessä EM osakilpailussa La Concassa 17-19.4.2009. Torstai ja perjantai olivat testipäiviä, mutta testit jäivät todella vähiin, sillä koneet leikkasivat kiinni melkein joka ajossa. Jarno joutui näin ollen ajamaan melkein koko ajan koneita sisään.

Aika-ajoon mennessä kokonaisuus oli vähäiseen testiin nähden melko kohdallaan, mutta sitten oli kaasuttimen vuoro alkaa temppuilemaan. Auto lähti mutkasta normaalisti, mutta vähän matkan kuluttua meno pysähtyi kuin seinään. Näin ollen sijoitus oli vasta harmittava 19.

Alkueriä oli kolme, joista Jarno joutui keskeyttämään kaksi. Alkuerissä sijoitus pysyi näin ollen samana, joten ensimmäiseen finaaliin tuli ruutu 19.

Ensimmäisessä finaalissa Jarno onnistui nousemaan 12. Toiseen finaaliin lähtöpaikka oli siis 12. josta oli hyvät mahdollisuudet nousta ylöspäin. Jarno joutui kuitenkin lähtökolariin, jonka seurauksena oli joutuminen joukon hännille. Siitä alkoikin nousu kohti kärkeä kunnes moottori hajosi jälleen. Vauhti oli toisessa finaalissa muihin nähden kohdallaan, joten lopputulos jäi harmittamaan, sillä mahdollisuudet hyvään sijoitukseen olivat olemassa. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä seuraavaan osakilpailuun Espanjaan.

Jarno ajaa ennen Zueran kilpailua Lappeenrannassa Suomenmestaruus osakilpailun, jotta tuntuma ajamiseen säilyy.

Winter cup

Kausi lähti käyntiin Helmikuun lopulla ajetussa Winter cup kilpailussa Lonatossa. Kilpailupaikalle Jarno saapui jo maanantaina ja testit alkoivat tiistaina, sillä Jarno ei ollut ennen Lonatossa ajanut.

Aika-ajot ajettiin perjantaina, joissa Jarnon auton oikeanpuolimmainen etujarru oli täynnä irtokumia. Näin ollen Jarno joutui ajamaan aika-ajon pelkällä takajarrulla ja sijoitus vasta 29. Erät tasaisesti maaliin ja prefinaaliin lähtöpaikka 22. Prefinaalin lähdössa kanssakilpailija ajoi takapuskuriin, josta seurauksena keskeytys.

Finaalin lähtöpaikka oli keskeytyksen vuoksi joukon hänniltä. Maalissa Jarno oli kuitenkin 14.

akifoto.net

 

Kausi 2009 (14.1.2009)

Jarno Hamppi siirtyy kaudeksi 2009 KF1 luokkaan. Kilpailuohjelmaan kuuluvat ainakin euroopanmestaruussarja, maailmanmestaruuskilpailu ja Winter Cup. Tulevalla kaudella Jarno ajaa Hollantilaisessa P.D.B Racing teamissa. http://www.pdbkart.info/

Kausi 2009 lähtee käyntiin Italian La Concassa olevilla testeillä 29-30.1.2009.

Etusivu     Jarno     Kilpailukalenteri     Photogallery     Yhteistyökumppanit     Yhteystiedot